omA KOPPA

omA KOPPA

IDEAPANKKI - kirjoilua

kuva: Susanna Palo - Pärnu, Viro, 2004

En ole mikään MUISTIHIRVIÖ,
joten piirrän kaiken luonnoskirjoihin.


Omien kättentöiden taltioiminen
alkoi noista kahdesta ylimmästä kirjasta.
Ne ovat TYÖPÄIVÄKIRJOJANI, mihin piirtelin 'mind mappejä' ja tein työlistoja, mutta myös printtailin kuvia muistiksi ja muistoiksi.







Sinisen Verstaan toimiston ovi


Kuljetin töissä mukana myös luonnoskirjaa,
missä on oma väri jokaiselle aihealueelle.

räsyveistoskurssin hahmotelmia



Minusta tuntui, etten saa mitään näkyväistä aikaiseksi työn ohessa (itselle tosi tärkeä asia). Niinpä otin aina kuvan kättentöistäni, vähäpätöisemmästäkin kissalle virkatusta hamppulankahiirestä,
printtasin se ja liimasin kirjaan.
Vuoden 2008 aikana, itsellenikin yllätykseksi,
täyttyi 3 luonnoskirjaa näistä kuvista. Mainittakoon, että kesän kättentöihin kelpuutin niin kukkakimput kuin saunavastatkin,  
olihan niissäkin  'oma näppituntuma'. 










kuva: Anna Lyra-Katz

kuvat: Pirjo Pihkala



Näistä pienistä luonnoskirjoista tuli IDEAPANKKI,
jota hyödynnän edelleen.


IDEA, kreikan sanasta idein, nähdä.
Nimisana idéa tarkoitti hahmoa, kuvaa esikuvaa. Siitä tuli Platonin filosofian peruskäsitteitä. Ideai, suomeksi ideat, syntyvät ajattelemalla. Näkyvän maailman alkukuvina ne ovat todellisia ja tuhoutumattomia.

Veijo Meri - Sanojen Synty









En aina ota selvää omasta käsialastani. Tietokoneella kirjoittamisen myötä se on kadonnut. Välillä pyörittelen kauppalistaakin, kun en saa tekstistä selvää mistään kulmasta katsottuna :D
Luonnoksiani sentään osaan lukea, vaikka osa onkin bussin keikkuessa piirusteltu. Itselle ei tuon kummemmin tarvitsekaan työkuvia tehdä. Minulle riittää, kun muistan idean.


kuva: J.Oinonen - Dahab, Egypti, 2004

Luonnoskirja on arvokas matkakumppani.











muistiinpanoja käsimatkatavaroissa


kuva: Jarkko Sarjanen
 
Kirjoittaminen merkitsi alunperin
koristekuvoiden leikkaamista puuhun tai niiden ompelemista ;)


kirjailtu riimukirjoitus


kuva: J.Saaristo - Agadir, Marokko, 2002

Käsityöläisen KIRJOILUT matkan varrelta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti